Me käytiin agilityn epiksissä tiistaina. Jonossa meinasin vielä luistaa. Onneksi oli topakka vieruskaveri, joka kannusti osallistumaan kaikkeen mihin oli aikonutkin. Ilmoittauduin siis rohkeasti putki-, mölli- ja kisaavien rataan. 15€ maksettu harjoitus, ei paha. Jännitti vaan pirusti...
Ensin oli putkiluokan rata. Siinä oli putkia ja hyppyjä, joissa oli rimat minikorkuisella tai alle. Kessi oli aika super
(ylläri). Meni vaan yhden hypyn ohi. Just sen, josta oletin, että kyllä
se ton ottaa, kun on niin sopivasti hypyn ja putken välillä. Eipä
ottanut. Olis tarttennut ohjata. Mutta käänty takas ihan putken suulta!
Kun kerran kutsuin. Loistava aloitus :). Tuloksena 5 virhepistettä.
Sit mentiin mölliradalle. Ja taas selvittiin
kaikki ohjauskuviot ja kontaktit (!!) Mutta taas ohitti yhden hypyn. Just sen,
jota oletin, että kyllä se ton ottaa, kun on niin sopivasti kahen hypyn
välillä. Epäilin, että jättäis ottamatta sen edeltävän, kun tuli nopee
ja tiukka kurvi siihen. Tai sitte ohittais sen seuraavan, kun en ehtis
ohjaamaan eteenpäin suoraan. Mutta ohitti siis sen ainoan, jota ei tarvinnut
ohjata. Kokonaisuus kuitenkin oikein hyvä! Olinpa tyytyväinen, myös itseeni. Tuloksena 5 virhepistettä.
Sitte me osallistuttiin vielä kisaavien radalle. Meinasin jättää menemättä, monta kertaa. Menin kuitenkin. Vaihdoinpa vielä oletettua ohjausta aika monta kertaa rataan tutustumisen jälkeen. En kuitenkaan muista, mitä aikomastani toteutin. Alku oli TOSI hieno! Erotti taitavasti putken ja puomin, jotka
oli vierekkäin. Plussana mä ohjasi ne, ihan ite!
Muttei yrittänytkään pysähtyä puomin kontaktille, joten käskin siihen takas.
Seuraavasta putkesta se tuli korvat luimussa ihan täysillä. Olis varmaan
kannattanut munki vähän ilmaista olinpaikkaani... Melkein ohitti
kepit, mutta kun vähän käski niin meni ne oikein (kait). Sitte oli taas tosi hienoa pätkää keinulle asti. Ohittettiin keinu (en ottanut riskiä) ja sain kuljetettua Kessiä kohtuullisen hallitusti kesken rataa pikkupätkän. Sen jälkeen kahen putken
välillä en ohjannu tarpeeksi ja tuli kaikenlaista kaartelua, muttei
kuitenkaan virhettä. Ja hieno An kontakti, oikein nokkasun kans. Kun
huusin tarpeeksi vihaisesti alasmenolla kiipee-käskyn uudestaan. Rata meni tietenkin hylyksi jo puomin kontaktille paluussa, viimeistään olis ollut hylky keinun kohdalla. Mutta alussa ja keskivaiheilla ja lopussa oli hyviä pätkiä. Aina silloin kun muistin ohjata.
Hyvä reissu. Ei jäänyt traumoja. Mennään ens kuussa uudestaan.
Heinosti te menitte! Ja Kessi on ihan tykki :)
VastaaPoista