lauantai 1. syyskuuta 2012

Sienikoirakurssi - hajutunnistus

Keskiviikon juttu oli Satu Välimäen pitämän sienikoirakurssin ensimmäinen kerta aiheella hajutunnistus tai hajuerottelu. Mielenkiintoista. Hajutunnistukseen oli valittu kanttarelli ja sen olisin itsekin valinnut. Käytännössä lasipurkissa oli kanttarelli, juurineen. Sitä pitää säilyttää kylmässä ja se on käytettävissä pari päivää. Ihan totta, suljetussa purkissa se menee hankalan näköiseksi toisena päivänä. Sattumalta kouluttaja suositteli valitsemaan ilmaisuksi kertovan ilmaisun, kuten itsekin olin alunperin ajatellut. Ilmaisua opetellaan ja käsitellään tarkemmin maanantaina, nyt oli siitä puhetta vain alustavasti.

Koirat otettiin koulutustilaan yksi kerrallaan. Kessi alkoi tietenkin heti tökkiä avattua purkkia urakalla. Käytin naksua eikä Kessillä olisi ollut varmaan muutenkaan ongelmia hahmottaa kosketuskohtaa. Haistelua ei kylläkään tapahtunut, mutta siitä ei kuulemma kannata vielä huolestua. Otettiin 3 kertaa 5 namin toistot. Toistettiin mun kädessä olevan purkin tökkäystä. Kolmannella kierroksella laitettiin purkki maahan, muuten harjoitus oli samaa tökkäämistä.

Toisella kierroksella toistettiin ensin tökkäys kädessä olevaan purkkiin, sitten lattialla olevaan purkkiin ja viimeiseksi otettiin jo ilmaisun alkeita mukaan. Kessi kun oli niin pätevänä eikä ohjaajakaan päässyt kämmimään näin yksinkertaistetussa harjoituksessa. Ilmaisun alkeita aloitettiin niin, että kouluttaja laittoi purkin lattialle (että saatais koira ohjaajan imussa vähän kauemmas). Kun koira tökkäsee purkkiin niin kehu + palkka, mutta ei liikuta koiraa kohti. Tarvittaessa kutsutaan koira luo (Kessiä ei tarvinnut kutsua). Sitten menään koiran kans yhtä matkaa purkille ja palkataan purkin päältä. Kessi tökkäs tässäkin vaiheessa vielä purkkiin ja näin haluankin sen ilmaisevan, tarkasti.

Ihanaa, jos tästä löytyis Kessille uusi laji, josta hyötyis samalla kumpikin. Kiirettä kuitenkin pitää, vihjesana (relli) ja 'näyttö'sana (missä relli) ja lopetussana (kiitos riittää) tarttis ajaa sisään maanantaihin mennessä. Puhumattakaan siitä, että tarttis löytää metsästä harjoitusmateriaalia eli kanttarelleja joka toinen päivä. Tiukille vetää.

Työjärjestys kertovaan ilmaisuun on:
-opeta nuuhkaisu (tehty)
-aja sisään vihjesana ja lopetussana (meneillään)
-ota etäisyyttä (meneillään)
-tee lisää etäisyyttä, palatkaa purkille yhdessä (meneillään)
-leiki etsintää sisällä, piilottele purkkia/hajustettuja lappuja
-leiki etsintää ulkona, piilottele purkkia/hajustettuja lappuja/sienenpaloja nurmelle/metsään
-harjoittele metsässä, varmista että alueella kasvaa kanttarelleja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti