Pitkästä aikaa agia. Ja pitkästä aikaa ohjasin lähes joka kohdassa :) Hyvät treenit, parempi mieli.
Rata oli helppo ja sujuva. Paitsi ensin piti ottaa yks täyden vauhdin lähtö. Kessi tais olettaa, että voi painella suoraan puomille, palkkaajakin oli siellä jo valmiina. Uudella kokeilulla ehdin ohjata sen muurille ja siitä ohjailu muualle olikin jo helppoa. Muurilta sain käännettyä nätisti joka kerta putkeen. Putkestakin kääntö oikeaan suuntaan onnistui joka kerta, mutta se niisto ja vastakäännös seuraavaan hyppyyn ei ihan. No, muutaman kerran jälkeen sekin onnistui nätisti ja hyvin rytmitettynä. Silloinhan se on helppoa. Tästä puomille, johon kontaktille pysäytys (siitä myöhemmin erikseen). Pari hyppyä kaaressa ja putki. Nyt pysty ohjaamaan jo aika kaukaa. Kerran tiputti tokan hypyn riman, mutta silloin olikin vauhtia kertynyt enemmän kuin tilanne olisi vaatinut.
Putken jälkeen piti jarruttaa hypylle ja kääntää siitä kepeille. Otettiin tähän persjättö ja vastakäännös. Hieman kangerteli eikä ekalla kerralla nähty vastakäännöstä. Sen jälkeen kyllä ja se käänsikin jo melkein liikaa. Kepit löytyi joka kerta hyvin ja alkupätkä meni niistäkin hyvällä rytmillä. Lopuksi Kessi alkaa vähän himmaileen. Mielestäni epävarmuuttaan. Kepeiltä heitettiin/tönäistiin koira hypylle ja lähdettiin edellä suoralle. Mäkin lähdin. Kiihdytysnopeus ei ole huima, mutta lähdin kuitenkin ennen kuin koira kääntyy ja saa vielä kiinnikin. Suorakin onnistui, kun päässä oli putki. Tästä taas samat pari hyppyä kaarella ja puomi. Pari hyvää kierrosta ja muutama erillinen kohta, parempaa tekemistä kuin aikoihin treeneissä. Kessilläkin oli hyvin vauhtia.
Puomin kontaktit Kessi otti hyvin. Kun oli palkkaaja seisomassa siinä kontaktin vierestä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin luultavasti itsekin hidastin ja pysähdyin kätevästi samaan aikaan. Mutta pysähtyi ja käytti nokkasua. Tällä kertaa lähti puomilta joka kerta tule käskyllä eikä jäänyt kyttimään lisää palkkaa. Ja vaan pari kertaa lähti itsekseen, silloinkin heti mun jes kehusta, josta pitäis siis tulla palkka kontaktilta. Tarvis siis viedä harjoitusta eteenpäin siten, että oikeasti jään jälkeen ja Kessi joutuu menemään kontaktille itsenäisesti ja erikseen siten, että mä jatkan juoksua.
Erillisenä tehtiin keinua ja keppejä uudestaan. Keinulla rämäyttely onnistuu hyvin ja pyrkii hyvin takas. Myös keinautus ja rämähdys onnistuu, kunhan ei jää keinuttelemaan liian kauaksi aikaa. Ja otettiin koko keinu kolmesti. Viimeisellä kerralla vähän väisteli, mutta meni kuitenkin itse. Kessin ei tarvikaan juosta täysillä päähän vaan mieluummin pysähtyä keinauttamaan. Joten hyvin edityy keinukin. Treenimäärään nähden varsinkin.
Otin keppejä vielä lopuksi muutamaan kertaan. Hyviä toistoja pari ja yhtäkkiä Kessillä katkes ajatus kokonaan. Enpä jäänyt taikinoimaan. Ei se sitä hetkessä unohtanut, joten ens kerralla paremmilla voimilla uudestaan. Harmi vaan, ettei meille ole treeniryhmää enää ens kuun alusta alkaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti