perjantai 21. syyskuuta 2012

Flunssa-agit

Maanantain agitreeneissä alkava flunssa vei voimattomaksi. Tehtiin kuitenkin rataa, vaikkei taaskaan saatu kertaakaan koko pätkää yhteen menoon onnistumaan. Eikä menty keinua radalla. Oikein hyvät treenit. Ja koska on päästy talven agiryhmään ja 'kuski' siirtyy samaan ryhmään mun kans, niin saamme jatkaa tätä loistavaa harrastusta :)

Rata alkoi heti kahdella hypyllä, joiden välissä piti kääntää tiukasti. Siksi jo välissä, että jos päästi hyppäämään tokahypyn vinosti, niin hyppy osui suoraan A:ta kohti ja tarkoitus oli mennä putkeen. Tästä ansasta me selvittiin monta kertaa oikein. Mutkaputken jälkeen tuli kaks rinnakkaista hyppyä, joiden kautta tehtiin U. Mutta eka mä juoksin liikaa päälle, kun yritin takaaleikkausta. Ja koska jouduin pysähtymään, niin Kessi kääntyi väärään suuntaan. Ehdin tähän kuitenkin ihan hyvin persjättöön, kun vaan vähän juoksi ja samalla ohjas.

Tähän väliin tuli kuljetus keinun ohi. Sen jälkeen lähetys aika kauas mutkaputkeen. Kessi kyllä irtoaa näihin nätisti. Tosin saa olla tarkkana, että menee oikeaan päähän. Ei tarvi mun paljoa heilauttaa niin vaihtaa lennosta putkenpäätä. Putkesta tiukka jarru ja yritys osua kepeille. Tarvittiin useampi yritys, mutta yhtäkkiä Kessi taas hoksas, mistä on kyse. Ja pujotteli aika nätiski ihan kivalla vauhdilla. Harmi, etten pysty vielä etääntymään keppien lopussa. Olis auttanut seuraaville esteille aika reilusti.

Eka kerralla sössin siinä keppien jälkeisillä kahdella vierekkäisellä esteellä jotain epämääräistä, mutta sain Kessin kuitenkin putkeen. Mentiin siis samaa pätkää takaspäin. Toka kerralla kokeilin hallitun valssin toka esteen ja putken väliin. Onnistui! Tarttee vaan muistaa liikkua riittävän kaukana esteestä. Kessi toimii huomattavasti paremmin, kun ohjaus tulee vähän kauempaa. Putken jälkeen yritin ensin takaaleikkausta ja sainkin koiran kääntymään oikeaan suuntaan. Toisaalta, ehdin tehdä tähänkin persjätön joka toimi paljon paremmin. Tämän jälkeen parin estettä kaarella ja kääntö A:lle. En kääntänyt kovin tiukasti, että linja A:lle jäis paremmaksi. Onnistui joka kerta. Samoin kontaktit. Pysähtyy aina (kun kontaktin vieressä seisoo palkkaaja). Kuljetus putken suun ohi kauempaan päähän. Tiukka niisto putkesta ja pari hyppyä eteenpäin. Eteneminen on meillä hyvä, jos Kessi sattuu etenemään oikeita esteitä. Nimittäin toisella toistolla Kessi hoksas, että siellähän olis putki edessäpäin. Eikä enää yrittänytkään edetä hypylle vaan kaarsi putkelle. Vaikka mitä heiluin tai suuntasin tai ... Kunnon karjasulla ja parilla topakalla tömäytyksellä meni lopuksi vielä oikeinkin.

Hyvät treenit! Vielä parempi mieli jäi lopuksi otetuista irrallisesteistä. Tehtiin keinua ja keppejä. Keinulla ensin rämäyteltiin pari kertaa. Kun tämä onnistui hyvin niin laitoin heti juoksemaan koko keinun. Ekalla epäröi, mutta sen jälkeen teki useamman hyvän. Hidastaa aika reilusti ja menee matalaksi, mutta menee kuitenkin.  Muutaman kerran laitoin namin ylemmäs ja sainkin Kessiin vauhtia. Nami kun lähtee pakenemaan keinautuksessa :). En kokeillut edelleenkään muiden esteiden kautta.

Kepit irtona meni nekin TOSI hyvin. Hyvällä vauhdilla ja samalla vauhdilla loppuun asti. Ei vielä mikään huippuvauhti, mutta tähän tasoon oikein hyvä. En yrittänytkään palkata keppien jälkeen vaan laitoin putkeen ja sieltä palkka. Etten taas sössi käsineni jotain, jonka takia lopettaa kepit kesken. Joka tapauksessa sekä keppejä että kontakteja varten tarttis opettaa tekemään työ loppuun, vaikka makupala on näkysällä. Tarvii siis treenata kotona kontakteja jollain kivellä/jakkaralla metsässä/lenkillä/kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti