tiistai 30. huhtikuuta 2013

Maanantain seuraamista

Maanantain tokotreeneissä piti ottaa seuraamiseen motivaatiota ja pieniä treenejä. Tehtiin toki niitäkin... Mika piti tunnin ja saatiin taas valita liike, josta pilkottiin (itse) pikkuosa, joka sitten esitettiin.

Tein pari kertaa luoksetuloa treenikaverin valittua luoksetulo omaksi liikkeekseen. Rallykisan jälkeen huomasin, ettei Kessi olekaan kovin varma eteen istumisessa. Näitä on nyt pari päivää treenattu ja hallissa treenitilanteessa rauhallisissa oloissa Kessi teki jo oikein kivoja ja tiiviitä ja suoria suorituksia.

Mä otin aiheeksi - yllätys yllätys - seuraamisen. Yritin ottaa puhtaasti vain lyhyttä pätkää seuraamista. Kessi kuitenkin ehti istua lähtöön. No, otin pari pätkää, naksu ja palkka vauhdin muuttumatta ja heti perään toinen samanmoinen toisto. Kivan tuntuista ja saatiin kehuja. Vaikka piti tehdä vain pientä pätkää ja motivaatiota, niin lähdettiin kuitenkin kokeilemaan tokokaaviota ohjattuna. Kaaviossa ei ollut juoksupätkää. JA ME SELVITTIIN SIITÄ! En käyttänyt apukäskyjä juurikaan. Oikealla käännöksessä loittoni, mutta ei pahasti ja pari kertaa kontakti lipsahti. Olin tyytyväinen.

Mutta sitten Mika hoksas videoida seuraamista meiltä kaikilta. Ja siis hitto, että Kessi menikin nätisti. En ollut edes tajunnut, että yhtäkkiä mulla on seuraaminen, jollaista mä olen koko ajan tavoitellut! Nautimme näistä hetkistä. Toivottavasti saan videon pätkän käsiini. Sitä kehtaisin jo esitellä. Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen, että esitettäis samaa häiriössä. Toivoa kuitenkin on jo enemmän kuin muutama kuukausi sitten.

Tunnin jälkeen kentän laidalla seuraillut henkilö tuli kertomaan, että hän seuraili koko tunnin ajan, kun Kessi piti koko ajan kontaktia ja vaan odotti, että tehtäis jotain yhdessä. Kyllähän mä huomasin, että se välillä kyttäs, mutta että melkein koko ajan. Aika hienoa. Mun ennen ei ihan niin kontaktihakuinen koirani :) Taidan pitää taukoa ja nauttia tilanteesta ;D (vapputreeneihin asti).

1 kommentti: