keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Alkuviikon treenejä

 Maanantain tokossa oli aiheena seuraamisen käännöksiä ja vapaavalintainen liikkeestä pysäyttävä liike ja lopuksi vielä paikallaoloa omaan tahtiin.

Seuraaminen: Aluksi surffailtiin pitkin hallia ilman koiraa ja kuivaharjoiteltiin käännöksiä. Sama juoksussa. En käsitä, miten lauma akkoja näyttää kukin enemmän tai vähemmän hassuilta toko-juoksussa... Itse varmaan enemmän... Sitten kokeiltiin käännöksiä koiran kans.

Vasemmalle käännökset on meillä nyt lähteneet sujumaan. Oikealle käännös karkaa puolessa välissä eli Kessi loittonee aika rajusti. Ja siis aina puolessa välissä käännöstä. Täyskäännöksessä menee hyvin sen 90 astetta ja 90 asteessa ei senkään vertaa. Krista naksutteli hieman ennen puoltaväliä, kun loittonemaa ei vielä ollut ja mä palkkasin liikkeeseen kun matka jatkui. Myöhemmin kokeilin tosi hitaasta ja sain onnistumaan parhaiten siten, että vasen jalka kulki koko ajan oikeaa taaempana. Kun mä onnistun jotenkin vasemmalla polvella tönäämään koiran kauemmas. Oikealle kääntyminen on ongelma jo kolmannen koiran kohdalla, joten mistään uudesta löydöstä ei ole kyse.

Palkkasin aika paljon kupille. Tää tuntuu toimivan ja Kessi pysyy mukana nätisti ja paljon innokkaammin kuin ennen. Tiedä sitten onko tää ohimenevä vaihe vai onko tuolla palkkaustavalla oikeasti merkitystä. Tutkimme aihetta lisää.

Liikkeestä seiso: Yritin tehdä aluksi koira edessä, että pääsisin palkkaamaan hyviä toistoja. Ei tullut kovin hyviä. Sivulla seuraillessa toistot oli jo parempia, mutta ei kovin napakoita nekään. Eli uusiksi meni. Nopean stopin vahvistamista paljon.

Paikallaolo: Lopuksi otettiin paikallaoloa kun seuraava ryhmä tuli halliin. Kessi katseli ja oli kiinnostunut, mutta ei sillai levottomasti. Ei aikonutkaan lähtä. Kivempi homma.

 ******

Tiistain agissa ei kyllä tapahtunut muuta mainittavaa kuin Kessin sikailu kontakteilla. Kokeiltiin koirien vaihtoa. Ihan jees, mutta en mä saanut suuria oivalluksia omasta koirastani. Senhän mä oon aina arvellut, että kun sille laitetaan taitavampi ohjaaja niin sehän kääntyy ja menee nätisti. Hieman yllätti, että Kessi oli niin mun perään, että lähtöön sai tosissaan houkutella mukaan. No oikeestaan, vieraalla ohjaajalla Kessi ei yrittänyt lähdössä valua maahan samanlai kuin mulla. Huomio sekin. Vaikkei se mullakaan enää jatkuvasti valu.

Ens viikolla on vikat agitreenit ja sillon tehdään kuulemma jotain kivaa. Epäilenpä, ettei luvassa ole taaskaan ratatreenejä... Onneksi treenikaveri lupas järkätä mulle omat treenit ja ykkösluokan radan, jos saadaan aikataulut sopimaan yksiin. Olishan se kiva edes yhdet rataharkat ennen oletettua kisauran aloitusta. Vaikka voihan sitä aloitusta taas lykätä. Vaikka vuodella tai jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti