Meillä BH menee samaan kategoriaan tokon kans. PK puolen kisat eivät ole ainakaan näillä näkymin tähtäimessä missään vaiheessa. Tehdään jälkeä huvikseen ja mielenvirkistykseksi ja pitäydytään muuten tokossa/rally-tokossa ja agissa. Mutta ehkä BH kokeen vois käydä jossain vaiheessa.
Eilen oli BH treenit ihan vieraalla kentällä. Tosin eipä siellä ollut häiriötäkään. Kurssilaisia oli paikalla kaksi, joten parina oli Kessille tuttu rotikka. Ensin tehtiin kaavio ilman koiraa ja sen jälkeen rohkeasti KOKO kaavio ilman YHTÄÄN välipalkkaa. Tällä kertaa otin loppupalkan liivintaskuun mukaan ja muistutin ennen lähtöä, että se on mukana eikä kentän laidalla. Onneksi pussi ei vuotanut, koska loppupalkkana oli mehukas ja raaka ja ISO kalkkunankaula (menee mukavasti liivin takataskuun).
Kessi oli ensin paikallaolossa. Aloituksessa ei pysynyt sivulla kun solmin hihnaa. Yhtäkkiä huomasin, että Kessi lähti vaeltelemaan jonnekin sivulle. Äkkiä käskyllä takas. Ihme kohtia, joita tarvii harjoitella. Nätisti meni ekalla käskyllä maahan. Siirsin vähän jalkaa, että menis suorempaan maahan. Tämä on tiedossa oleva harjoittelukohde. Jonkin verran katseli ja nuuski ympäriinsä. Kokonaisuutena rauhallinen ja varma suoritus. Tosin aika oli pikkasen lyhempi, koska pari ei tehnyt vapaana seuraamista. Hienosti pysyi (pienellä hiljaisella 'maahan' muistutuksella) maassa siihen asti, että tuomari antoi luvan sivu käskyyn. Ja nousi nätisti ekalla käskyllä. En palkannut tästä, mutta kehuin nätisti koko matkan ja silti kelpie yritti ainakin yhdet lähdöt palkalle. Muistuttelin siirtymässä, että huippupalkka on nyt taskussa mukana.
Seuraamiskaaviossa hihnaosuus meni aika nätisti. Kehuin hillitysti matkalla kun meni hyvin ja muutaman kerran jouduin muistuttamaan, että nyt tarvii vaan seurata. Meillä ei ollut henkilöryhmää ja siinä olis todennäköisesti tullut vaikeuksia. Muuten hyvä ja askeleita tuli suunnilleen oikea määrä.
Jatkettiin ilman välipalkkaa vapaana seuraamiseen. Tässä oli jo vähän enemmän vaikeuksia, mutta Kessi pysyi koko ajan mukana ja olihan siellä muutama tosi nätti pätkä, joista pääsi kehumaan. Yhdessä kohtaa lähti haahuilemaan jopa oikealle puolen asti, palas heti käskystä. Muutaman kerran ajattelin, että nyt jäi varmasti jälkeen. Mutta näissä kohti Kessi tais seurata aika nätisti, hieman vain taaempana kuin itse tykkäisin. Kokonaisuus jälleen ihan kiva. Askeleita tuli epämääräisempi määrä. Ei vaan pysty laskemaan ja huolehtimaan samalla, että koira tulee mukana.
Istumisliike, ei ongelmia. Ehkä hankalinta muistaa pysähtyä jätössä. Unohdin odottaa tuomarin luvan paluuseen. Ei vaikuttanut Kessin suoritukseen. Maahanmeno liike, ei ongelmia. Ihan ihme homma tää liikkeiden helpotus. Meille puhdas liikkeestä maahanmeno olis varmempi. Mutta onnistuu pysäytyksen kanssakin. Oikein hyvä luoksetulo ja muistin odottaa tuomarin merkin. Kessi tuli tosi hienosti sivulle asti. En opeta tätä varten eteen istumista. Otamme nöyrästi vastaan ne virhepisteet, joita tästä tulee.
Siis ihan huimaa! Mehän oltais läpäisty BH jollain hieman lepsummalla tuomarilla, joka ei laske kaikkia kuulemiaan lisäkäskyjä! Ilahduin niin, että hihkaisin 'jes' oikein riehakkaasti. Ja kelpie lähti täysillä palkalle jonnekin kaukaisuuteen... Tänne käskyllä palas kyllä, mutta valitettavasti myös paikallaolossa ollut rotikka ilahtui ja lähti ohjaajaansa kohti... Näköjään tarvii harjoitella myös luoksetulokäskyn toimimattomuutta toisen huutamana. Tuli itselläkin mieleen silloin kun pari otti luoksetulon.
Palkka tais olla hyvä ja riittävä :D. Tämän treenin voimin jaksaa taas jatkaa välillä ei niin onnituneiden treenienkin parissa. Meillä alkaa asenne olla kohdillaan (kummallakin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti